Vaikka en pidäkään itseäni varsinaisesti feministinä, tai oikeastaan en tunne feminististä ideologiaa riittävästi voidakseni sanoa olenko feministi vai en, luulen, että minussakin asuu ainakin pieni "femakko". En pidä naisen esineellistämisestä ja minulla on teoriassa varsin vakaa kanta myös tasa-arvokysymyksiin (tosin feminististä kantaa konservatiivisempi, luulisin). Ainakin yhdessä asiassa luulen olevani samaa mieltä feministien kanssa, nimittäin siinä, että naiset itse ovat avainasemassa oman arvonsa nostamisessa.

Luomuhörhöidealistifanaatikkohupakkoäitinä minua on ruvennut nyppimään eräs asia nimenomaan feministisestä näkökulmasta. Nimittäin se, että jotkut äidit sanovat lapsiensa käyttävän itseään huvituttina - siis mitä!?!? Ettäkö tuttiko oli ensin ja sitten teollisuus kehitti äidin korvaamaan sitä tuttia ja nyt se hullu vauva sitten käyttää sitä äitiä sen tutin sijasta? Mietitäänpäs nyt uudelleen. Melkoisen varmasti voidaan sanoa, että ensin oli äiti ja varsin paljon myöhemmin, itse asiassa satojatuhansia vuosia myöhemmin, tuli tutti. Korvaamaan äitiä sellaisissa tilanteissa joissa äiti oli estynyt antamaan rintansa vauvan suuhun. (Nykyään on tultu surulliseen tilanteeseen, jossa jotkut äidit laittavat lapsensa suuhun tutin, vaikka eivät olisikaan estyneitä tarjoamaan lapsellensa rintaa.) Periaatteessahan vauvan imun on luonto tietenkin tarkoittanut juuri rintaa varten, siitä on tuskin epäilystäkään evolutiivisesta näkökulmasta katsottuna. Joskus sellaiset äidit, joiden vauvat ovat vahvojen vaistojensa ohjaamana ymmärtäneet, että imu ei kuulu tuttiin vaan rintaan, ovat harmissaan siitä, että eivät voi olla "estyneitä" ja tarjota vauvalleen tuttia. He kuvailevat tilannettaan sanomalla: "Vauva käyttää minua huvituttinaan." Ja minä näen punaisia pilkkuja ja veri kohisee päässäni.

Miksikö? Mitä tekemistä tällä on feminismin kanssa? No, minusta on varsin kamalaa naisen esineellistämistä ja äitiyden vähättelyä verrata äitiä (ja vielä itseään) kumiseen kapulaan. Henkilökohtaisesti olen ruvennut näkemään koko tutin (väärin)käytön varsin epäilyttävänä toimintana. Väärinkäytöllä tarkoitan tilannetta, jossa lapsen suu "tukitaan" tutilla inhimillisen kontaktin sijaan, vaikka mitään varsinaista estettä inhimilliselle kontaktille ei olisi. Tai tutti "puetaan" lapsen päälle samalla tavoin kuin laitetaan vaikkapa takki päälle. Runsas tutin käyttö voi ääritapauksissa johtaa myös fysiologisiin ongelmiin, kuten aliravitsemukseen ja purentavirheisiin. No, kun äiti sitten vertaa itseään tällaiseen inhimillisen kontaktin riistämisvälineeseen ja parhaimmillaankin varsin mitättömään apuvälineeseen, tulee hän samalla vähätelleeksi itseään, naiseuttaan, äitiyttään ja omaa vartaloaan varsin ajattelemattomalla tavalla. Ja siksi minä näen niitä punaisia pilkkuja. Kukaan tuskin kertoisi aviomiehensä käyttävän itseään pumpattavana barbarana tai kertoisi, miten käyttää puolisoaan dildona, koska on selvää, että rakastelussa on kyse ennen kaikkea inhimillisestä kontaktista. Lapsen imemistarpeessa ei tietenkään ole mitään seksuaalista, mutta yhtä kaikki kyse on ravinnon ja ihmiskontaktin tarpeesta. Tutti ei tarjoa näistä kumpaakaan. Tutti on kuollut, eloton, hajuton, mauton, väritön. Tutti on huono korvike. Äiti ei ole huono korvike, äiti on elävä, hengittävä, tunteva, tuoksuva, maistuva, pehmeä. Äiti on ihminen. Äiti on aito.