sunnuntai, 11. toukokuu 2008

Synnytystoiveita

Synnytystarinoiden ollessa edelleen hiomatta ja väkivallan ja varhaislapsuuden läheisyyden (puutteen) suhdetta spekuloivan blogikirjoituksen lojuessa pöytälaatikossa jo toista vuotta julkaisen lukijoitteni ajankuluksi tyttösen esitietolomakkeen kanssa synnytyssairaalaan lähettämäni, tarkoitustaan erinomaisesti palvelleen synnytystoivelistan:

***
SYNNYTYSTOIVEITANI:

Olemme lapsentahtisuuden ja vaistovanhemmuuden periaatteita kunnioittava perhe ja toivon, että myös lapsemme syntymä voisi tapahtua lapsen biologisia ja emotionaalisia tarpeita kunnioittaen, lääketieteellistä puuttumista välttäen. Toivonkin myös sairaalahenkilökunnan suhtautuvan synnytykseen tapahtuman luonnollisuutta kunnioittaen ja pyrkivän hyödyntämään synnytyksen tukemisessa ennen kaikkea äidin omia voimavaroja. Ymmärrän että vastaan voi tulla tilanteita, joissa toiveitani ei ole sikiön tai äidin hyvinvoinnin takia mahdollista noudattaa - tällöinkin toivon, että tilanne selitetään ja perustellaan minulle ja kanssani neuvotellaan toimenpiteiden tarpeellisuudesta sekä vaikutuksista sikiöön ja äitiin.

YLEISTÄ:
-Jos mahdollista, synnytyksen hoitaa kätilö, joka on perehtynyt vyöhyketerapiaan ja lääkkeettömiin kivunlievityksiin.
-Saan olla synnyttäjänä aktiivinen ja edetä omien tuntemusteni mukaan ilman painostusta tiettyihin toimintatapoihin.
-Pyritään välttämään kaikenlaista tarpeetonta synnytyksen kulkuun puuttumista:
-Ei sikiökalvojen puhkaisua missään vaiheessa synnytystä. ( ei sikiön päähän kiinnitettävää seurantalaitetta ellei erityistä syytä)
-Eikä muitakaan synnytyksen vauhdittamiseen käytettäviä lääketieteen keinoja.
-Vältetään tarpeettomia sisätutkimuksia, seurantalaitteita ja yleensäkin toimenpiteitä, joille ei ole välttämätöntä lääketieteellistä perustelua.
-Mahdollisen tarpeen ilmetessä kaikista toimenpiteistä keskustellaan ja neuvotellaan etukäteen äidin ja tukihenkilön kanssa, mikäli yhteisymmärrykseen ei päästä, pyydetään kahden synnytyslääkärin konsultaatio.
-Paikalla voi olla opiskelija.

KIVUNLIEVITYS:
-Mahdollisuus käyttää ammetta kivunlievityksenä.
-Pyritään hyödyntämään ensisijaisesti lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä, välttämään farmakologisia. Toivon, että farmakologisen kivunlievityksen tarjoamisen sijaan minua rohkaistaan käyttämään:
mm. liikkumista, lämpöä, vettä sekä rentoutumistekniikoita ja synnytyslaulua.
sekä mahdollisesti vyöhyketerapiaa, akupunktiota, aquarakkuloita.
-Liikkumisen tueksi tarjotaan tarvittaessa apuvälineitä.
-Farmakologista kivunlievitystä ei tarjota ellei äiti sitä erikseen ja nimenomaisesti pyydä.

PONNISTUSVAIHE:
-Mahdollisimman pysty ponnistusasento: mieluiten jakkaralla.
-Mieluummin pienet repeämät kuin episiotomiahaava.
-Toivon kiireetöntä ponnistusvaihetta, jossa äiti saa kuunnella omaa kehoaan.
-Luonnonmukaiseen synnytykseen kuuluvat suvantovaiheet saan olla rauhassa ilman painostusta synnytyksen vauhdittamiseen.
JÄLKEISET:
-Napanuoran katkaisu vasta, kun syke on loppunut. Äiti itse tai tukihenkilö katkaisee napanuoran.
-Myös istukka saa syntyä luonnollisesti:
-En halua oksitosiinipiikkiä tai –tippaa.
-Enkä painelua tai kiskomista jälkeisten poistamiseksi.
H-aluan nähdä istukan ennen kuin se hävitetään.
-Mikäli syntymän jälkeen on tarvetta ompeleille, voidaan käyttää paikallisia puudutteita.

VASTASYNTYNYT:
-Välitön ja kiireetön ensikontakti sekä ensi-imetys. Punnitukseen, mittauksiin, kylvetykseen ym. ei ole kiire.
-Mikäli ilmenee tarvetta tutkimuksiin tai toimenpiteisiin, niistä keskustellaan äidin kanssa etukäteen ja äiti saa olla myös tutkimuksissa/toimenpiteissä läsnä.
-Synnyttäneiden osastolla vauva on ympärivuorokautisessa vierihoidossa; lapsentahtinen imetys.
-Vauvalle ei tarjota tuttia, lisämaitoa tai vettä ellei siihen ole pakottavaa lääketieteellistä syytä; pakottavan syyn ilmetessä haluan neuvotella kätilön ja/tai lastenlääkärin kanssa ennen näitä toimenpiteitä.

MUUTA:
-Haluan lukea minua koskevat paperit ennen kotiutumista; mahdollisesti käydä synnytyskeskustelun.
-Jos kaikki on hyvin, polikliininen kotiutuminen.

(allekirjoitus ja nimenselvennys)
***
Täydet pisteet TYKS:issä kätilöinäni toimineille Sirpalle ja Sirpalle sekä synnytystä hoitaneelle opiskelijalle. Toiveitani kunnioitettiin, minua kuunneltiin ja kaikesta - siitäkin, minkä perfektionistina haluaisin ehkä muuttaa - jäi hyvä mieli :).

sunnuntai, 30. maaliskuu 2008

Kestovaippoja huviksi ja hyödyksi

Kuulemani mukaan viikonlopun Iltasanomat ovat kerrankin kirjoittaneet jotakin positiivista- ja vieläpä kestovaipoista! Hyvä IS! Kävin itsekin fiilistelemässä asiaa lukemalla ei-niin-asiallisesti-argumentoitua keskustelua ko. lehden ylläpitämällä keskustelupalstalla. Olen tullut vanhaksi eikä tämän tyylin keskustelu nosta enää verenpainettani, intouduin kuitenkin listaamaan keskustelussa toistuvia harhakäsityksiä ja lyhyitä vasta-argumentteja. Päätän pitkän blogihiljaisuuteni jakamalla listan myös blogiyleisön huviksi ja hyödyksi.

Kestovaippavastaisten kommenttien huvittavimpia ja/tai tyypillisimpiä oletuksia (harhaluuloja):

1. Kertakäyttövaipassa oleva uloste katoaa taianomaisesti päädyttyään roskikseen - keston pesuveden ympäristökuormituksesta sen sijaan huolehditaan.
-->Tosiasiassa kertakäyttövaipassa mädäntyvä uloste muodostaa kasvihuonekaasuja ja itse vaipan maatuminen voi kaatopaikkaympäristössä kestää jopa satoja vuosia, mutta tästä kemikaali-ulostesekoitteesta, sen aiheuttamista kasvihuonepäästöistä tai imeytymisestä maaperään kunnon kertistelijä ei huolehdi.

2. Pyykinpesu vie niin paljon aikaa, että normaalielämä kärsii, äiti väsyy, lapset eivät saa huomiota jne. - kertakäyttövaippojen kantaminen kaupasta kotiin, kotoa roskikseen jne. taas on täysin vaivatonta.
-->Tosiasiassa vaippapyykin pesu on keskivertopyykinpesua vaivattomampaa, koska pyykki on "tasalaatuista", helppoa ripustaa ja huolella valitut vaipat ovat myös nopeasti kuivuvia. Yhden lapsen vaippoja pestään yleensä koneellinen per 1-3 vuorokautta ja ajankäytöksi voi laskea vaikkapa 10 minuuttia per päivä. tuskin siitä lapset tai normaalielämä vielä kärsii...

3. Kestovaipan peseminen kotikoneella tavallisilla pesuaineilla rasittaa niin paljon ympäristöä, että se peittoaa kertakäyttövaipan valmistusprosessissa käytetyt kemikaalit, hukatut raaka-aineet, käytetyn VEDEN jne.
-->Tosiasiassa kestovaipan valmistus- ja pesuprosessi saastuttaa varsin vähän, vaikka vertailtaisiin YHTÄ kestoa vastaan YKSI kertis - kun otetaan huomioon kuinka monta käyttökertaa kestovaipalle tulee ja otetaan järki käteen pyykinpesuargumentin kanssa (hei haloo, jos se saastuttaisi niin hirveästi, niin miksi ihmeessä käytämme kesto- eikä kertakäyttövaatteita?!), niin ympäristövaikutukset puoltavat yksiselitteisesti kestovaippojen käyttöä.

-4. Kertakäyttövaipat kuluttavat merkittävästi vähemmän vettä ja sähköä kuin kestot.
-->Tosiasiassa jokaisen kertiksen valmistukseen kuluu tehtaalla monen muun raaka-aineen ohessa myös VETTÄ ja SÄHKÖÄ, ja kun kertakäyttövaipan voi todellakin käyttää vain kerran, niin kyllä sitä vettä ja sähköä niiden kanssa kuluu, vaikka se kuluukin tehtaalla eikä kotona.
.
5. Kertakäyttövaippajätteellä ei ole merkitystä, kun muuta jätettä on niin paljon.
-->Tosiasiassa kertakäyttövaipat ovat kaatopaikkojen SUURIN YKSITTÄINEN JÄTELAJI ja jos vaikkapa kaikki intialaiset päättäisivät yhtäkkiä käyttää kertiksiä, maailma hukkuisi muutamassa vuodessa vaippajätevuoreen.

6. Kertakäyttövaipoilla ei ole niin väliä, kun perheet voi tehdä paljon isompiakin ekotekoja, esimerkiksi raahata kertispaketit kaupasta polkupyörällä auton sijaan.
-->Tosiasiassa kestovaipat valitsee keskimääräistä useammin perhe, joka tekee muutenkin tavallista enemmän ekotekoja - kertakäyttövaipat taas ovat usein muutenkin vähemmän ekotekoja tekevät perheen valinta. On yksinkertaisesti tyhmää argumentoida, että kestojen "sijaan" voi tehdä muita ekotekoja, todellisuudessa ekotekoja voi tehdä toistensa LISÄKSI, eivät ne sulje toisiaan pois!

7. Pesuainejäämät jne. aiheuttavat vaippaihottumaa kestoperheissä - kertakäyttövaipan aiheuttama ihottuma on vain ikävää sattumaa eivätkä johdu vaippojen kemikaaleista ja valkaisuainejäämistä jne.
-->Tosiasiassa pesuainejäämät ovat oikein pestessä (oikeanlainen pesuaine oikealla annostuksella) erittäin vähäisiä, kertakäyttöisissä vaipoissa taas on kemikaaleja (sekä jäämiä että itsessään: esim. natriumpolyakrylaattia, jonka mm. epäillään aiheuttavan astmaa).

8. Huvittavia, joskin kertismainosmiesten tehokkaasti lanseeraamia, ovat myös kuvitelmat siitä, että lapsen pitäisi osata suurinpiirtein piirtää, puhua, juosta ja pomppia tasajalkaa ennen kuin kykenee hallitsemaan virtsaputken sulkijalihaksen toimintaa - tätä harhaluuloa kannattaa pitää yllä, sillä vaippaiän kaksin- jopa kolminkertaistaminen lisää kivasti tuotteen myyntiä.
-->Tosiasiassa ko. lihas ei eroa merkittävästi muista tahdonalaisista lihaksista vaan lapsi oppii sen hallinnan nopeasti, kunhan tunnistaa lihaksen olemassaolon ja tarkoituksen (siis kokee kokemuksia ei-pintakuivasta pissaamisesta). "Ongelma" on siinä, että pienen lapsen kuivuus on vuorovaikutteista, vuoden vanha ei käy itsenäisesti potalla, vaan äidin on oltava valmis keskeyttämään tekemisensä lasta pissattaakseen ja kommunikoimaan esikielellisen lapsen kanssa enemmän kuin mihin nykyvanhemmat ovat tottuneet.

9. Kestovaippailijat eivät oikeasti ole huolissaan ympäristöstä tai lastensa hyvinvoinnista vaan haluavat käyttää vaippoja vain siksi, että saisivat kertismutsit tuntemaan turhaa alemmuutta ja syyllisyyttä ja tuntisivat itsensä paremmiksi ihmisiksi suhteessa muihin.
-->Tosiasiassa monet kestoilijat jopa piilottelevat valintaansa, jotteivät joutuisi "kertismutsien hampaisiin".

10. Kertiksethän biohajoaa, kestothan ne ikuisia ovat.
-->Tosiasiassa biohajoaminen edellyttää muopäällysteen irrottamista muista kerroksista, en ole ikinä nähnyt yhdenkään äidin tekevän semmoista ekotekoa, että repii **skaisen vaipan palasiksi ja erottelee sen bio- ja sekajäteastioihin, sem sijaan käytetyt vaipat voidaan vielä kemikaaleista tulevan hajun takia yksittäispakata ylimääräiseen muovikerrokseen.

11. Kestot haisee, koti haisee pissalta ja kakkalta, kertikset tuoksuu hunajalta ja sitruunalta.
-->Tosiasia on, että kesto haisee vasta pyykkikorissa reilusti yli puoli vuorokautta märkänä muhittuaan, kertis taas haisee jo lapsen päällä välittömästi kastuttuaan - ja koko koti todellakin haisee kertakäyttövaipoilta, löyhkä tulee jo ovella vastaan: roskis haisee ja lapsi haisee - eikä koskaan tiedä katsomatta onko vaipassa pissa vai kakka.

12. Kertisvauva on aina kuiva, kestovauva lilluu pissassa.
-->Tosiasiassa useimmilla vanhemmilla (vaippatyypistä riippumatta) lienee tapana vaihtaa lapsen vaippa silloin, kun se on märkä. Lapset siis ovat pääasiassa kuivina joka tapauksessa. Kertis tosiaan imee, se imee jopa ihon sisäistä kosteutta sisältämiensä superabsorbenttien ansioista. Kesto taas imee sen, mitä lapsi pissaa - jotkut valitsevat pintakuivan, toiset taas luonnonmateriaalin. Märkä kertis taas on kostea siinä missä kestokin - kokeilepa vaan (jos ilkeät) painaa kättäsi märkää kertistä vasten: kostea se on, ei yhtään sen kuivemman tuntuinen kuin vaikkapa parit pisut imaissut pehmoinen puuvillaflanelli.


Nih.

lauantai, 4. elokuu 2007

Luomismyytti

Niin silloin ve'en emonen, veen emonen, ilman impi,
nosti polvea merestä, lapaluuta lainehesta
sotkalle pesän sijaksi, asuinmaaksi armahaksi.

Tuo sotka, sorea lintu, liiteleikse, laateleikse.
Keksi polven veen emosen sinerväisellä selällä;
luuli heinämättähäksi, tuoreheksi turpeheksi.

Lentelevi, liitelevi, päähän polven laskeuvi.
Siihen laativi pesänsä, muni kultaiset munansa:
kuusi kultaista munoa, rautamunan seitsemännen.

Alkoi hautoa munia, päätä polven lämmitellä.
Hautoi päivän, hautoi toisen, hautoi kohta kolmannenki.

Jopa tuosta veen emonen, veen emonen, ilman impi,
tuntevi tulistuvaksi, hipiänsä hiiltyväksi;
luuli polvensa palavan, kaikki suonensa sulavan.

Vavahutti polveansa, järkytti jäseniänsä:
munat vierähti vetehen, meren aaltohon ajaikse;
karskahti munat muruiksi, katkieli kappaleiksi.

Ei munat mutahan joua, siepalehet veen sekahan.
Muuttuivat murut hyviksi, kappalehet kaunoisiksi:
munasen alainen puoli alaiseksi maaemäksi,
munasen yläinen puoli yläiseksi taivahaksi;
yläpuoli ruskeaista päivöseksi paistamahan,
yläpuoli valkeaista, se kuuksi kumottamahan;
mi munassa kirjavaista, ne tähiksi taivahalle,
mi munassa mustukaista, nepä ilman pilvilöiksi.

Kalevala, I runo 

sunnuntai, 22. huhtikuu 2007

Älä vertaa lastani koiraan!

Minulla on useita hyviä ystäviä, jotka mielellään vertaavat lapsen kanssa olemista koiran kouluttamiseen. Olen monesti miettinyt miten oikein voisin perustella heille sen, että vauvan, taaperon, leikki-ikäisen , minkään ikäisen lapsen kanssa oleminen nyt ei vain ole ihan sama asia kuin koiran kouluttaminen. Asiaa tuskin auttaa se, että itselläni ei koirista oikeastaan ole kokemusta, joten aina voi vedota siihen, että jos tietäisit millaista koiran kanssa on, voisit olla eri mieltä. Hyvä ystäväni sanoo ettei tarkoita, että lapsi olisi kuin koira, ainoastaan, että samoja periaatteita voi soveltaa lapseen jo koiraan. Jos lapsen”kasvatusta” katsoo metodinäkökulmasta, tämä voi olla aivan totta. Joissakin tietyissä tilanteissa yhteys on niin silmiinpistävä että harva pitää sitä enää yksin metaforisena. Väitän kuitenkin, että näkökulma on väärä. Lapsen rinnastaminen koiraan vääristää näkökulman lapseen, aliarvioi ja nöyryyttää – aivan kuten kulttuurissamme on tapana lapsille tehdä. Lapsen ”kasvattaminen” ei kuitenkaan ole metodien joukko eikä sitä voi selittää esimerkiksi ehdollistumisella (jota on muuten tutkittu ennen kaikkea eläimillä, esim. koirilla, ei niinkään ihmisillä). Lapsi on ihminen kaikessa monimutkaisuudessaan, hän on kielellinen, hän on kykeneväinen kommunikoimaan tunteistaan mitä moninaisimmin tavoin – ja ennen kaikkea hän on kanssamme samaa eläinlajia, hän on osa yhteiskuntaamme, hän on tulevaisuus, hän on ajatteleva ihminen! Lapsen”kasvatus” on siis ennen kaikkea ihmissuhde, älkäämme ikinä verratko, kuin korkeintaan leikillämme, ihmissuhteitamme koirankoulutukseen.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Aina silloin tällöin kuulee, miten lapsia mukanaan jokapäiväisessä elämässä kuljettavia äitejä paheksutaan mitä kummallisimmin tausta-ajatuksin (niin lapsettomien kuin lapsellistenkin tahoilta). Taannoin kuulin lapsettoman naisen kommentoineen pienen lapsen mukanaolemista ”aikuisten asioita” käsittelevässä tilaisuudessa suurin piirtein sanoin: ”Mitä sanottaisiin jos minä olisin ottanut koirani mukaan.” Aloin taas pohtimaan mikä siinä on, että ihmisillä on niin valtava kiusaus verrata ihmislasta stereotyyppiseen lemmikkiin. Jos tuo sama äiti olisi ottanut aviomiehensä mukaan, tuskin olisi joutunut ainakaan ihan samaa kommenttia kuulemaan, joskin miehen läsnäoloa oltaisiin kai muutoin voitu pitää epäsopivana.

 

Jäin miettimään mitä tuolle naiselle olisi voinut vastata. Mitä olisin hänelle halunnut vastata. Ehkäpä: ”Jos olisit kantanut sisälläsi ja synnyttänyt koirasi ja nyt imettäisit sitä, niin tuskin kenelläkään olisi mitään sitä vastaan, että ottaisit sen mukaasi.” Tai yksinkertaisesti: ”Älä vertaa lastani koiraan!.” Tai ”Mitäköhän, jos olisit sinä ottanut aivosi mukaan.”

 

Sitten, kun olet pitänyt koiraasi rinnoillasi ja nähnyt hänen ensimmäisen hymynsä. Sitten, kun olet opettanut koirasi sanomaan ”kiitos”, ”ole hyvä” ja ”anteeksi”. Sitten, kun koirasi on kertonut ensimmäisen vitsinsä, ensimmäisen itse keksimänsä sadun ja laulanut ensi kertaa laulun. Sitten, kun koirasi on antanut sinulle ensimmäisen itse tekemänsä äitienpäiväkortin. Sitten, kun huomaat koirasi siteeraavan ulkomuistista iltasatukirjan. Sitten, kun koirasi vie omatoimisesti roskansa roskikseen ja haluaa itse laittaa ruokansa lautaselleen. Sitten, kun koirasi on ensi kertaa huikannut ”Hyvää yötä, rakastan sinua”. Sitten, kun koirasi on kulkenut kanssasi varhaisesta symbioosista aina itsenäistymiseen saakka. Sitten, kun koirasi on saanut peruskoulun päättötodistuksen, vaikka silloin kerran lintsasi koulusta ja olit varma että siinä se nyt sitten on. Sitten, kun koirasi on muuttanut pois kotoa, olet itkenyt onnen kyyneleitä koirasi häissä ja saanut pikkuisen koiralapsenlapsen. Ehkä sitten voit harkita vertaavasi lapsen kanssa olemista koirankoulutukseen. Siihen asti, pidän mielestäni varsin oikeutetusti lapsia lapsina ja koiria koirina. Huolimatta siitä miten kiinnostavaa ja avartavaa koirankoulutus sitten ikinä lieneekään.

 

Tai ehkä minä olen ymmärtänyt väärin. Ehkä kyseessä ei olekaan lapsen eläimellistäminen vaan koiran inhimillistäminen. Koiraparan yliarviointi, harhakuvitelma ihmisen parhaasta ystävästä kaiken ymmärtävänä maallisen viisauden ruumiillistumana. Anteeksi vain koiraihmiset, minusta koirat ovat vain koiria. Jos ihmistä pitää verrata johonkin eläimeen, niin viisainta lienee verrata edes lähisukulaiseen, kuten orankiin. Niillä on ainakin huumorintajua ja kädet.

sunnuntai, 8. huhtikuu 2007

Jatkuvan onnentunteen harha

Pääsiäisen kunniaksi (ja oman sanottavan puutteessa...) lainaan Opettaja-lehdessä esiteltyä eläinfysiologian emeritusprofessori Rauno Tirrin omakustannetta Jatkuvan onnentunteen harha (Turun yliopisto 2006)

"Mitkään korvaavat älylliset toiminnat eivät ole juurikaan muuttaneet nykyihmisen primitiivistä perusluonnetta... Vaikka siis nykyihmisen, Homo sapiens (viisas ihminen), kehityshistoriassa on tapastunut voimakasta älyllistä editystä, tunne-elämän pääpiirteet ovat säilyneet pitkään hyvin samanlaisina. Voidaan sanoa, että nykyihmisen on selviydyttävä sosiaalisissa suhteissaan luolaihmisen tunne-elämän varassa."