Emoideologiaa

Synnytystoiveita

2008-05-11T09:30:00+03:00

Synnytystarinoiden ollessa edelleen hiomatta ja väkivallan ja varhaislapsuuden läheisyyden (puutteen) suhdetta spekuloivan blogikirjoituksen lojuessa pöytälaatikossa jo toista vuotta julkaisen lukijoitteni ajankuluksi tyttösen esitietolomakkeen kanssa synnytyssairaalaan lähettämäni, tarkoitustaan erinomaisesti palvelleen synnytystoivelistan:

***
SYNNYTYSTOIVEITANI:

Olemme lapsentahtisuuden ja vaistovanhemmuuden periaatteita kunnioittava perhe ja toivon, että myös lapsemme syntymä voisi tapahtua lapsen biologisia ja emotionaalisia tarpeita kunnioittaen, lääketieteellistä puuttumista välttäen. Toivonkin myös sairaalahenkilökunnan suhtautuvan synnytykseen tapahtuman luonnollisuutta kunnioittaen ja pyrkivän hyödyntämään synnytyksen tukemisessa ennen kaikkea äidin omia voimavaroja. Ymmärrän että vastaan voi tulla tilanteita, joissa toiveitani ei ole sikiön tai äidin hyvinvoinnin takia mahdollista noudattaa - tällöinkin toivon, että tilanne selitetään ja perustellaan minulle ja kanssani neuvotellaan toimenpiteiden tarpeellisuudesta sekä vaikutuksista sikiöön ja äitiin.

YLEISTÄ:
-Jos mahdollista, synnytyksen hoitaa kätilö, joka on perehtynyt vyöhyketerapiaan ja lääkkeettömiin kivunlievityksiin.
-Saan olla synnyttäjänä aktiivinen ja edetä omien tuntemusteni mukaan ilman painostusta tiettyihin toimintatapoihin.
-Pyritään välttämään kaikenlaista tarpeetonta synnytyksen kulkuun puuttumista:
-Ei sikiökalvojen puhkaisua missään vaiheessa synnytystä. ( ei sikiön päähän kiinnitettävää seurantalaitetta ellei erityistä syytä)
-Eikä muitakaan synnytyksen vauhdittamiseen käytettäviä lääketieteen keinoja.
-Vältetään tarpeettomia sisätutkimuksia, seurantalaitteita ja yleensäkin toimenpiteitä, joille ei ole välttämätöntä lääketieteellistä perustelua.
-Mahdollisen tarpeen ilmetessä kaikista toimenpiteistä keskustellaan ja neuvotellaan etukäteen äidin ja tukihenkilön kanssa, mikäli yhteisymmärrykseen ei päästä, pyydetään kahden synnytyslääkärin konsultaatio.
-Paikalla voi olla opiskelija.

KIVUNLIEVITYS:
-Mahdollisuus käyttää ammetta kivunlievityksenä.
-Pyritään hyödyntämään ensisijaisesti lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä, välttämään farmakologisia. Toivon, että farmakologisen kivunlievityksen tarjoamisen sijaan minua rohkaistaan käyttämään:
mm. liikkumista, lämpöä, vettä sekä rentoutumistekniikoita ja synnytyslaulua.
sekä mahdollisesti vyöhyketerapiaa, akupunktiota, aquarakkuloita.
-Liikkumisen tueksi tarjotaan tarvittaessa apuvälineitä.
-Farmakologista kivunlievitystä ei tarjota ellei äiti sitä erikseen ja nimenomaisesti pyydä.

PONNISTUSVAIHE:
-Mahdollisimman pysty ponnistusasento: mieluiten jakkaralla.
-Mieluummin pienet repeämät kuin episiotomiahaava.
-Toivon kiireetöntä ponnistusvaihetta, jossa äiti saa kuunnella omaa kehoaan.
-Luonnonmukaiseen synnytykseen kuuluvat suvantovaiheet saan olla rauhassa ilman painostusta synnytyksen vauhdittamiseen.
JÄLKEISET:
-Napanuoran katkaisu vasta, kun syke on loppunut. Äiti itse tai tukihenkilö katkaisee napanuoran.
-Myös istukka saa syntyä luonnollisesti:
-En halua oksitosiinipiikkiä tai –tippaa.
-Enkä painelua tai kiskomista jälkeisten poistamiseksi.
H-aluan nähdä istukan ennen kuin se hävitetään.
-Mikäli syntymän jälkeen on tarvetta ompeleille, voidaan käyttää paikallisia puudutteita.

VASTASYNTYNYT:
-Välitön ja kiireetön ensikontakti sekä ensi-imetys. Punnitukseen, mittauksiin, kylvetykseen ym. ei ole kiire.
-Mikäli ilmenee tarvetta tutkimuksiin tai toimenpiteisiin, niistä keskustellaan äidin kanssa etukäteen ja äiti saa olla myös tutkimuksissa/toimenpiteissä läsnä.
-Synnyttäneiden osastolla vauva on ympärivuorokautisessa vierihoidossa; lapsentahtinen imetys.
-Vauvalle ei tarjota tuttia, lisämaitoa tai vettä ellei siihen ole pakottavaa lääketieteellistä syytä; pakottavan syyn ilmetessä haluan neuvotella kätilön ja/tai lastenlääkärin kanssa ennen näitä toimenpiteitä.

MUUTA:
-Haluan lukea minua koskevat paperit ennen kotiutumista; mahdollisesti käydä synnytyskeskustelun.
-Jos kaikki on hyvin, polikliininen kotiutuminen.

(allekirjoitus ja nimenselvennys)
***
Täydet pisteet TYKS:issä kätilöinäni toimineille Sirpalle ja Sirpalle sekä synnytystä hoitaneelle opiskelijalle. Toiveitani kunnioitettiin, minua kuunneltiin ja kaikesta - siitäkin, minkä perfektionistina haluaisin ehkä muuttaa - jäi hyvä mieli :).

Kestovaippoja huviksi ja hyödyksi

2008-03-30T20:11:00+03:00

Kuulemani mukaan viikonlopun Iltasanomat ovat kerrankin kirjoittaneet jotakin positiivista- ja vieläpä kestovaipoista! Hyvä IS! Kävin itsekin fiilistelemässä asiaa lukemalla ei-niin-asiallisesti-argumentoitua keskustelua ko. lehden ylläpitämällä keskustelupalstalla. Olen tullut vanhaksi eikä tämän tyylin keskustelu nosta enää verenpainettani, intouduin kuitenkin listaamaan keskustelussa toistuvia harhakäsityksiä ja lyhyitä vasta-argumentteja. Päätän pitkän blogihiljaisuuteni jakamalla listan myös blogiyleisön huviksi ja hyödyksi.

Kestovaippavastaisten kommenttien huvittavimpia ja/tai tyypillisimpiä oletuksia (harhaluuloja):

1. Kertakäyttövaipassa oleva uloste katoaa taianomaisesti päädyttyään roskikseen - keston pesuveden ympäristökuormituksesta sen sijaan huolehditaan.
-->Tosiasiassa kertakäyttövaipassa mädäntyvä uloste muodostaa kasvihuonekaasuja ja itse vaipan maatuminen voi kaatopaikkaympäristössä kestää jopa satoja vuosia, mutta tästä kemikaali-ulostesekoitteesta, sen aiheuttamista kasvihuonepäästöistä tai imeytymisestä maaperään kunnon kertistelijä ei huolehdi.

2. Pyykinpesu vie niin paljon aikaa, että normaalielämä kärsii, äiti väsyy, lapset eivät saa huomiota jne. - kertakäyttövaippojen kantaminen kaupasta kotiin, kotoa roskikseen jne. taas on täysin vaivatonta.
-->Tosiasiassa vaippapyykin pesu on keskivertopyykinpesua vaivattomampaa, koska pyykki on "tasalaatuista", helppoa ripustaa ja huolella valitut vaipat ovat myös nopeasti kuivuvia. Yhden lapsen vaippoja pestään yleensä koneellinen per 1-3 vuorokautta ja ajankäytöksi voi laskea vaikkapa 10 minuuttia per päivä. tuskin siitä lapset tai normaalielämä vielä kärsii...

3. Kestovaipan peseminen kotikoneella tavallisilla pesuaineilla rasittaa niin paljon ympäristöä, että se peittoaa kertakäyttövaipan valmistusprosessissa käytetyt kemikaalit, hukatut raaka-aineet, käytetyn VEDEN jne.
-->Tosiasiassa kestovaipan valmistus- ja pesuprosessi saastuttaa varsin vähän, vaikka vertailtaisiin YHTÄ kestoa vastaan YKSI kertis - kun otetaan huomioon kuinka monta käyttökertaa kestovaipalle tulee ja otetaan järki käteen pyykinpesuargumentin kanssa (hei haloo, jos se saastuttaisi niin hirveästi, niin miksi ihmeessä käytämme kesto- eikä kertakäyttövaatteita?!), niin ympäristövaikutukset puoltavat yksiselitteisesti kestovaippojen käyttöä.

-4. Kertakäyttövaipat kuluttavat merkittävästi vähemmän vettä ja sähköä kuin kestot.
-->Tosiasiassa jokaisen kertiksen valmistukseen kuluu tehtaalla monen muun raaka-aineen ohessa myös VETTÄ ja SÄHKÖÄ, ja kun kertakäyttövaipan voi todellakin käyttää vain kerran, niin kyllä sitä vettä ja sähköä niiden kanssa kuluu, vaikka se kuluukin tehtaalla eikä kotona.
.
5. Kertakäyttövaippajätteellä ei ole merkitystä, kun muuta jätettä on niin paljon.
-->Tosiasiassa kertakäyttövaipat ovat kaatopaikkojen SUURIN YKSITTÄINEN JÄTELAJI ja jos vaikkapa kaikki intialaiset päättäisivät yhtäkkiä käyttää kertiksiä, maailma hukkuisi muutamassa vuodessa vaippajätevuoreen.

6. Kertakäyttövaipoilla ei ole niin väliä, kun perheet voi tehdä paljon isompiakin ekotekoja, esimerkiksi raahata kertispaketit kaupasta polkupyörällä auton sijaan.
-->Tosiasiassa kestovaipat valitsee keskimääräistä useammin perhe, joka tekee muutenkin tavallista enemmän ekotekoja - kertakäyttövaipat taas ovat usein muutenkin vähemmän ekotekoja tekevät perheen valinta. On yksinkertaisesti tyhmää argumentoida, että kestojen "sijaan" voi tehdä muita ekotekoja, todellisuudessa ekotekoja voi tehdä toistensa LISÄKSI, eivät ne sulje toisiaan pois!

7. Pesuainejäämät jne. aiheuttavat vaippaihottumaa kestoperheissä - kertakäyttövaipan aiheuttama ihottuma on vain ikävää sattumaa eivätkä johdu vaippojen kemikaaleista ja valkaisuainejäämistä jne.
-->Tosiasiassa pesuainejäämät ovat oikein pestessä (oikeanlainen pesuaine oikealla annostuksella) erittäin vähäisiä, kertakäyttöisissä vaipoissa taas on kemikaaleja (sekä jäämiä että itsessään: esim. natriumpolyakrylaattia, jonka mm. epäillään aiheuttavan astmaa).

8. Huvittavia, joskin kertismainosmiesten tehokkaasti lanseeraamia, ovat myös kuvitelmat siitä, että lapsen pitäisi osata suurinpiirtein piirtää, puhua, juosta ja pomppia tasajalkaa ennen kuin kykenee hallitsemaan virtsaputken sulkijalihaksen toimintaa - tätä harhaluuloa kannattaa pitää yllä, sillä vaippaiän kaksin- jopa kolminkertaistaminen lisää kivasti tuotteen myyntiä.
-->Tosiasiassa ko. lihas ei eroa merkittävästi muista tahdonalaisista lihaksista vaan lapsi oppii sen hallinnan nopeasti, kunhan tunnistaa lihaksen olemassaolon ja tarkoituksen (siis kokee kokemuksia ei-pintakuivasta pissaamisesta). "Ongelma" on siinä, että pienen lapsen kuivuus on vuorovaikutteista, vuoden vanha ei käy itsenäisesti potalla, vaan äidin on oltava valmis keskeyttämään tekemisensä lasta pissattaakseen ja kommunikoimaan esikielellisen lapsen kanssa enemmän kuin mihin nykyvanhemmat ovat tottuneet.

9. Kestovaippailijat eivät oikeasti ole huolissaan ympäristöstä tai lastensa hyvinvoinnista vaan haluavat käyttää vaippoja vain siksi, että saisivat kertismutsit tuntemaan turhaa alemmuutta ja syyllisyyttä ja tuntisivat itsensä paremmiksi ihmisiksi suhteessa muihin.
-->Tosiasiassa monet kestoilijat jopa piilottelevat valintaansa, jotteivät joutuisi "kertismutsien hampaisiin".

10. Kertiksethän biohajoaa, kestothan ne ikuisia ovat.
-->Tosiasiassa biohajoaminen edellyttää muopäällysteen irrottamista muista kerroksista, en ole ikinä nähnyt yhdenkään äidin tekevän semmoista ekotekoa, että repii **skaisen vaipan palasiksi ja erottelee sen bio- ja sekajäteastioihin, sem sijaan käytetyt vaipat voidaan vielä kemikaaleista tulevan hajun takia yksittäispakata ylimääräiseen muovikerrokseen.

11. Kestot haisee, koti haisee pissalta ja kakkalta, kertikset tuoksuu hunajalta ja sitruunalta.
-->Tosiasia on, että kesto haisee vasta pyykkikorissa reilusti yli puoli vuorokautta märkänä muhittuaan, kertis taas haisee jo lapsen päällä välittömästi kastuttuaan - ja koko koti todellakin haisee kertakäyttövaipoilta, löyhkä tulee jo ovella vastaan: roskis haisee ja lapsi haisee - eikä koskaan tiedä katsomatta onko vaipassa pissa vai kakka.

12. Kertisvauva on aina kuiva, kestovauva lilluu pissassa.
-->Tosiasiassa useimmilla vanhemmilla (vaippatyypistä riippumatta) lienee tapana vaihtaa lapsen vaippa silloin, kun se on märkä. Lapset siis ovat pääasiassa kuivina joka tapauksessa. Kertis tosiaan imee, se imee jopa ihon sisäistä kosteutta sisältämiensä superabsorbenttien ansioista. Kesto taas imee sen, mitä lapsi pissaa - jotkut valitsevat pintakuivan, toiset taas luonnonmateriaalin. Märkä kertis taas on kostea siinä missä kestokin - kokeilepa vaan (jos ilkeät) painaa kättäsi märkää kertistä vasten: kostea se on, ei yhtään sen kuivemman tuntuinen kuin vaikkapa parit pisut imaissut pehmoinen puuvillaflanelli.

Nih.

Luomismyytti

2007-08-04T09:35:00+03:00

Niin silloin ve'en emonen, veen emonen, ilman impi,
nosti polvea merestä, lapaluuta lainehesta
sotkalle pesän sijaksi, asuinmaaksi armahaksi.

Tuo sotka, sorea lintu, liiteleikse, laateleikse.
Keksi polven veen emosen sinerväisellä selällä;
luuli heinämättähäksi, tuoreheksi turpeheksi.

Lentelevi, liitelevi, päähän polven laskeuvi.
Siihen laativi pesänsä, muni kultaiset munansa:
kuusi kultaista munoa, rautamunan seitsemännen.

Alkoi hautoa munia, päätä polven lämmitellä.
Hautoi päivän, hautoi toisen, hautoi kohta kolmannenki.

Jopa tuosta veen emonen, veen emonen, ilman impi,
tuntevi tulistuvaksi, hipiänsä hiiltyväksi;
luuli polvensa palavan, kaikki suonensa sulavan.

Vavahutti polveansa, järkytti jäseniänsä:
munat vierähti vetehen, meren aaltohon ajaikse;
karskahti munat muruiksi, katkieli kappaleiksi.

Ei munat mutahan joua, siepalehet veen sekahan.
Muuttuivat murut hyviksi, kappalehet kaunoisiksi:
munasen alainen puoli alaiseksi maaemäksi,
munasen yläinen puoli yläiseksi taivahaksi;
yläpuoli ruskeaista päivöseksi paistamahan,
yläpuoli valkeaista, se kuuksi kumottamahan;
mi munassa kirjavaista, ne tähiksi taivahalle,
mi munassa mustukaista, nepä ilman pilvilöiksi.

Kalevala, I runo

Älä vertaa lastani koiraan!

2007-04-22T11:25:00+03:00

Minulla on useita hyviä ystäviä, jotka mielellään vertaavat lapsen kanssa olemista koiran kouluttamiseen. Olen monesti miettinyt miten oikein voisin perustella heille sen, että vauvan, taaperon, leikki-ikäisen , minkään ikäisen lapsen kanssa oleminen nyt ei vain ole ihan sama asia kuin koiran kouluttaminen. Asiaa tuskin auttaa se, että itselläni ei koirista oikeastaan ole kokemusta, joten aina voi vedota siihen, että jos tietäisit millaista koiran kanssa on, voisit olla eri mieltä. Hyvä ystäväni sanoo ettei tarkoita, että lapsi olisi kuin koira, ainoastaan, että samoja periaatteita voi soveltaa lapseen jo koiraan. Jos lapsen”kasvatusta” katsoo metodinäkökulmasta, tämä voi olla aivan totta. Joissakin tietyissä tilanteissa yhteys on niin silmiinpistävä että harva pitää sitä enää yksin metaforisena. Väitän kuitenkin, että näkökulma on väärä. Lapsen rinnastaminen koiraan vääristää näkökulman lapseen, aliarvioi ja nöyryyttää – aivan kuten kulttuurissamme on tapana lapsille tehdä. Lapsen ”kasvattaminen” ei kuitenkaan ole metodien joukko eikä sitä voi selittää esimerkiksi ehdollistumisella (jota on muuten tutkittu ennen kaikkea eläimillä, esim. koirilla, ei niinkään ihmisillä). Lapsi on ihminen kaikessa monimutkaisuudessaan, hän on kielellinen, hän on kykeneväinen kommunikoimaan tunteistaan mitä moninaisimmin tavoin – ja ennen kaikkea hän on kanssamme samaa eläinlajia, hän on osa yhteiskuntaamme, hän on tulevaisuus, hän on ajatteleva ihminen! Lapsen”kasvatus” on siis ennen kaikkea ihmissuhde, älkäämme ikinä verratko, kuin korkeintaan leikillämme, ihmissuhteitamme koirankoulutukseen.

Aina silloin tällöin kuulee, miten lapsia mukanaan jokapäiväisessä elämässä kuljettavia äitejä paheksutaan mitä kummallisimmin tausta-ajatuksin (niin lapsettomien kuin lapsellistenkin tahoilta). Taannoin kuulin lapsettoman naisen kommentoineen pienen lapsen mukanaolemista ”aikuisten asioita” käsittelevässä tilaisuudessa suurin piirtein sanoin: ”Mitä sanottaisiin jos minä olisin ottanut koirani mukaan.” Aloin taas pohtimaan mikä siinä on, että ihmisillä on niin valtava kiusaus verrata ihmislasta stereotyyppiseen lemmikkiin. Jos tuo sama äiti olisi ottanut aviomiehensä mukaan, tuskin olisi joutunut ainakaan ihan samaa kommenttia kuulemaan, joskin miehen läsnäoloa oltaisiin kai muutoin voitu pitää epäsopivana.

Jäin miettimään mitä tuolle naiselle olisi voinut vastata. Mitä olisin hänelle halunnut vastata. Ehkäpä: ”Jos olisit kantanut sisälläsi ja synnyttänyt koirasi ja nyt imettäisit sitä, niin tuskin kenelläkään olisi mitään sitä vastaan, että ottaisit sen mukaasi.” Tai yksinkertaisesti: ”Älä vertaa lastani koiraan!.” Tai ”Mitäköhän, jos olisit sinä ottanut aivosi mukaan.”

Sitten, kun olet pitänyt koiraasi rinnoillasi ja nähnyt hänen ensimmäisen hymynsä. Sitten, kun olet opettanut koirasi sanomaan ”kiitos”, ”ole hyvä” ja ”anteeksi”. Sitten, kun koirasi on kertonut ensimmäisen vitsinsä, ensimmäisen itse keksimänsä sadun ja laulanut ensi kertaa laulun. Sitten, kun koirasi on antanut sinulle ensimmäisen itse tekemänsä äitienpäiväkortin. Sitten, kun huomaat koirasi siteeraavan ulkomuistista iltasatukirjan. Sitten, kun koirasi vie omatoimisesti roskansa roskikseen ja haluaa itse laittaa ruokansa lautaselleen. Sitten, kun koirasi on ensi kertaa huikannut ”Hyvää yötä, rakastan sinua”. Sitten, kun koirasi on kulkenut kanssasi varhaisesta symbioosista aina itsenäistymiseen saakka. Sitten, kun koirasi on saanut peruskoulun päättötodistuksen, vaikka silloin kerran lintsasi koulusta ja olit varma että siinä se nyt sitten on. Sitten, kun koirasi on muuttanut pois kotoa, olet itkenyt onnen kyyneleitä koirasi häissä ja saanut pikkuisen koiralapsenlapsen. Ehkä sitten voit harkita vertaavasi lapsen kanssa olemista koirankoulutukseen. Siihen asti, pidän mielestäni varsin oikeutetusti lapsia lapsina ja koiria koirina. Huolimatta siitä miten kiinnostavaa ja avartavaa koirankoulutus sitten ikinä lieneekään.

Tai ehkä minä olen ymmärtänyt väärin. Ehkä kyseessä ei olekaan lapsen eläimellistäminen vaan koiran inhimillistäminen. Koiraparan yliarviointi, harhakuvitelma ihmisen parhaasta ystävästä kaiken ymmärtävänä maallisen viisauden ruumiillistumana. Anteeksi vain koiraihmiset, minusta koirat ovat vain koiria. Jos ihmistä pitää verrata johonkin eläimeen, niin viisainta lienee verrata edes lähisukulaiseen, kuten orankiin. Niillä on ainakin huumorintajua ja kädet.

Jatkuvan onnentunteen harha

2007-04-08T09:54:00+03:00

Pääsiäisen kunniaksi (ja oman sanottavan puutteessa...) lainaan Opettaja-lehdessä esiteltyä eläinfysiologian emeritusprofessori Rauno Tirrin omakustannetta Jatkuvan onnentunteen harha (Turun yliopisto 2006)

"Mitkään korvaavat älylliset toiminnat eivät ole juurikaan muuttaneet nykyihmisen primitiivistä perusluonnetta... Vaikka siis nykyihmisen, Homo sapiens (viisas ihminen), kehityshistoriassa on tapastunut voimakasta älyllistä editystä, tunne-elämän pääpiirteet ovat säilyneet pitkään hyvin samanlaisina. Voidaan sanoa, että nykyihmisen on selviydyttävä sosiaalisissa suhteissaan luolaihmisen tunne-elämän varassa."

Päivän mietelause

2007-01-30T18:30:00+02:00

Uskonnottomuudestani huolimatta tänään on päivä, jona tekee mieli lainata Raamattua.

"Älkää välittäkö heistä, he ovat sokeita sokeiden taluttajia. Ja kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan." (Matt. 15:14)

Tuulimyllyjä vastaan...

2007-01-26T16:03:00+02:00

Tekisi kovasti mieleni kirjoittaa pitemmin ja laajemminkin siitä, miten voi olla mahdollista, että terveydenhuoltojärjestelmä onnistuu median(kin) kautta syyttämään äitejä ja vapaaehtoistyötä tekeviä oman ammattitaitonsa ja resurssien puutteensa aiheuttamista ongelmista. Nyt on kuitenkin väsymys päällä ja viikonlopun aion viettää vähän alle puoliksi "ekskursio-", vähän yli puoliksi rentoutumismatkalla. Tyydyn kuitenkin linkittämään uutukaiseen Rinnalla-blogiin ja toteamaan taas kerran, miten uuvuttavalta tuntuu ajatus siitä, että kukaan "ammattilainen" ei kanna vastuuta (lainausmerkit siksi, että todellisuudessahan imetyksen saralla ammattilaiset ovat Suomenmaassa niin harvassa, ettei heitä voi terveydenhuollossa työskentelevien törttöilystä vastuuseen laittaa). Se ei näytä kuitenkaan riittävän, että suurin osa pienen vauvan äideistä olisi imetysongelmiensa kanssa edelleen täysin tyhjän päällä ilman vertaistukitoimintaa, nyt pitää vielä (varmasti lukemattomia vauvoja kuivumiselta pelastanut) kolmas sektori valjastaa syylliseksi sekä satunnaisilla keskustelupalstoilla kenen tahansa antamiin satunnaisiin neuvoihin ja vielä siihenkin, että asiantuntevien neuvojen puutteessa äidit eivät tiedä, miten toimia ongelmatilanteessa.

Tarkoitan tietenkin Keskisuomalaisessa sekä Karjalaisessa julkaistua artikkelia, jossa lääkärit pesevät terveydenhuoltojärjestelmän kädet ehdottamalla kuivumisen syiksi sitä, että "äidit yrittävät sinnitellä rintamaidolla vielä silloinkin, kun lapsen hyvinvointi vaatisi jo lisäruokintaa." ja "eksyttävät kokemattoman äidin näkemästä sitä tärkeintä asiaa: lapselle on tärkeintä saada ruokaa, ei se, että ruoka on nimenomaan rintaruokaa". Täysin sivuutetaan se, että useimmiten kuivumiseen johtanut neuvo ei kuitenkaan todennäköisesti ole tullut sen enempää vertaistukitoiminnan piiristä kuin keskustelupalstaltakaan - se on tullut terveydenhuollon (ei tosin imetyksen, niitä kun on tunnetusti harvassa) ammattilaiselta, esimerkiksi synnytyssairaalan kätilöltä (vaikka kehotus imettää ei-useammin-kuin kolmen tunnin välein) tai imetysmyönteiseltä, mutta imetysasiantuntemattomuudessaan enemmistöön (68%) kuuluvalta neuvolaterveydenhoitajalta. Ongelma ei todellakaan ole vertaistuki (keskustelupalstat voivat olla ongelmallisia, mutta imetys ei suinkaan ole ainoa asia, johon niistä voi saada lapselle vahinkoa aiheuttavia neuvoja) - ongelma on, että imetysasiantuntemus ja terveydenhuollon ammattilaisuus eivät kohtaa, vaikka todellakin pitäisi!

Linkeissä lisää luettavaa

2006-12-03T09:44:00+02:00

Päivitin Suosikit-laatikoon jokusen sivun lisää. Käykääpä tutustumassa. Uusi pohja löytyi Tuuliviiriltä.

Vauvantahtisuus

2006-12-02T09:45:00+02:00

"Lapset tarvitsevat rajoja ja rakkautta"
"Lapselle pitää luoda turvalliset säännöt ja rutiinit"
"Vanhemmilla pitää olla linja"

Miten lapsentahtisuus sopii tähän kuvioon kysyvät äidit?

-->Mainiosti! Se ei suinkaan poissulje turvallisten rajojen tai rutiinien luomista, jos ne ovat perheen arvoihin kuuluvia ja sopivia tapoja antaa lapselle turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta. Rakkauden puuttumisesta tuskin sentään kukaan uskaltaa lapsentahtisuusideologiaa edes epäillä?

Eikö se, että asiat tehdään kellon sijasta lapsen tahtiin, tarkoita, että lapsiparka joutuu itse vastuuseen omista tarpeistaan?

-->Ei, lapsentahtisuus ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että lapsi joutuisi itse vastuuseen omista tarpeistaan. Päin vastoin, se palauttaa vanhemmalle sen vastuun, joka hänelle on aina kuulunut: Vastuun kuunnella lastaan ja antaa lapselle sitä, mitä lapsi pyytää sen sijaan, että antaisi lapselle sitä, mitä ennakkoluulojensa perusteella odottaa lapsen tarvitsevan.

Eikö vauvan(kin) pitäisi voida luottaa siihen, että ruoka ja uni tulevat ajallaan?

-->Ehdottomasti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että niiden pitäisi tulle jollakin ennakkoon määrätyllä kellonajalla - vauva ei tunne kelloa eikä hänellä ole aikakäsitystäkään. Hänelle ajallaan tarkoittaa silloin kun tarvitaan. Sitähän se viime kädessä kai aikuisellekin tarkoittaa? Tässäkin voisi sanoa, että lapsentahtisuus nimenomaan turvaa sen, että ruoka ja uni tulevat ajallaan. Ei jonkun toisen määrittelemällä, mielivaltaisella, matemaattiseen määreeseen perustuvalla ajalla, vaan omalla, asianmukaisella ajallaan. Silloin kun tarvitaan.

Huoli siitä, että lapsentahtisuus on lapsen "poispilaamista", "liikaa antamista", on suuri. Toisaalta on huoli siitä, lapsi ei ehkä saakaan tarpeeksi, että hän jää vaille jostakin oleellisesta, on lähes yhtä suuri. Minusta molemmat huolet ovat pitkälti liioiteltuja.

Vauvantahtisuus tarkoittaa vauvan kuuntelua ja sitä, että vanhempi opettelee tulkitsemaan hänen viestejään ja pyrkii vastaamaan näihin viesteihin mahdollisimman nopeasti parhaalla osaamallaan tavalla. Se on äidin tietoista herkistymistä omille vaistoilleen sekä lapsensa yksilöllisille tarpeille ja lapsen tavalle kommunikoida niistä. Rutiineilla ja turvallisuudella taas tarkoitetaan sitä, että asiat toistuvat totutulla tavalla, vaikkapa ennakoitavassa järjestyksessä. Näin vauva oppii, että tietystä asiasta seuraa toinen tietty asia: Esimerkiksi, että yöpaidan pukemisen jälkeen mennään nukkumaan. Tai, että kun äiti avaa paidannappeja ja juttelee rauhoittavasti, niin pian saa maitoa. Ennen nukkumaanmenoa voidaan vaikkapa laulaa jokin tietty laulu, tai vanhemmat voivat keksiä yhdessä vauvan kanssa jonkin oman, mukavan rutiinin. Ja niin edelleen. Mitään aikakäsitystähän pienellä vauvalla ei ole, joten hänelle vanhemmasta lähtevät, kelloon perustuvat "rutiinit" on täysin mielivaltaisia eivätkä auta häntä hahmottamaan maailmaa turvallisena tai ennakoitavana.

Vauvavuoden vanhemmuuden tärkein tehtävä on luoda lapselle perusturvallisuus, hyvän itsetunnon perusta. Perusturvallisuus syntyy yksinkertaisista asioista: siitä, että vauva tietää saavansa ruokaa kun on nälkä, kuivaa kun on märkä ja lämpöä kun on kylmä - ja rakkautta rajattomasti. Että maailmassa voi luottaa siihen, että silloin joku auttaa, kun tarvitsen apua. Se syntyy siitä, että lapsi tietää, että häntä rakastetaan sellaisena kun hän on, huolimatta esim. siitä, onko hän väsynyt tai kipeä (eli syliin pääsee aina kun tarvitsee). Rakkauden välittämisen keinoja on vauvalle (ja tosiasiassa aikuisellekin) hyvin vähän. Sanat eivät tarkoita mitään aikuisellekaan, jos ne ovat tekojen kanssa ristiriidassa. Jos ystäväsi vakuuttaa sinulle olevansa rehellinen, vaikka tiedät hänen valehtelevan, niin sanoilla ei ole mitään merkitystä. Samalla tavalla vauvalle voi sanoa rakastavansa, mutta jos sitä ei konkreettisesti hänelle näytä (kosketuksella, imetyksellä, katsekontaktilla, kantamisella, vuorovaikutuksellisella hoivalla), ei hän sitä voi tietää eikä uskoa.

Lapsentahtisuus ON linja. "Ajallaan" on vauvalle silloin, kun tarvitaan, ei silloin kun äitiä huvittaa. Vauva mukautuu perheen rytmiin olemalla pienestä asti mukana toiminnassa. Sylissä, kantoliinassa, syöttötuolissa; katsomassa, kun äiti valmistaa ruokaa, tiskaa, tekee pieniä jokapäiväisiä rutiineja - ja mahdollisuuksien mukaan toiminnassa osallisena: Kiskomassa pyykkejä koneesta, kantamassa tärkeää esinettä lelulaatikkoon, "imuroimassa", "pesemässä" perunoita. Oleellista ei ole se, että lapsi on tässä vaiheessa enemmän hidaste kuin apu - oleellista on se, että hän osallistuu - että hänet osallistetaan. On myös oltava aikaa pysähtyä, ottaa lapsi syliin tankaamaan turvaa ja läheisyyttä (äidillekin tekee välillä tauko hyvää), jotta hän jaksaa taas seurata maailmaa. Kun lapsi oppii luottamaan siihen, että äiti rakastaa häntä silloinkin, kun kuorii perunoita, ei hänelle tule tarvetta testata asiaa kerta toisensa jälkeen. (Lapset ovat optimisteja: "vaikka äiti ei eilen näyttänytkään rakastavan minua perunoita kuoriessaan, ehkä hän tänään rakastaa, jos oikein teen itseni huomatuksi..."). Se, mitä lapselle itse asiassa viestii ja se, mitä lapselle yrittää viestiä, eivät aina vanhemmuudessa kohtaa. Muutos kohti lapsentahtisuutta ja yhteistoiminnallista perhe-elämää voi tuoda tähän apua. Lapselle rakkaus on tekoja ja mukaan ottamista - ei tyhjiä sanoja, lausumattomia ajatuksia tai mielivaltaisia kellonaikoja.

Projektia pukkaa

2006-12-02T09:05:00+02:00

Kahden viikon järkeilyn ja resurssien kartoittamisen jälkeen päätin olla hakematta mielenkiintoiseen s2-opetusmateriaaliprojektiin, koska aikataulu tuntui raskaana olevalle, auskultoivalle pienen lapsen äidille hieman raskaalta. En kuitenkaan malttanut olla kyselemättä projektista vastaavalta professorilta tuliko hakijoita, kun hakuaika oli päättynyt. Jotenkin siinä sitten kävi niin, että taisin sen projektin itselleni kuitenkin ottaa, tosin sillä varauksella, että aikataulu venyy ja paukkuu eikä projektin lopputulos välttämättä ole aivan julkaistavassa muodossa. Tammikuussa alkaa siis kaksi harjoittelujaksoa päällekkäin sekä opetusmateriaaliprojekti - sekä pedagogisen kieliopin kurssi. Hyvä uutinen on se, että näistä muodostuu hieno kokonaisuus, jossa kaikki osaset tukevat toisiaan. Huono uutinen on se, että kaikilla on sama deadline ja se deadline on noin neljän kuukauden päästä. Ensi viikon jälkeen alkaa muutaman viikon lepo, silloin olisi kaiketi raavittava kasaan proseminaarin materiaalit ja kirjallisuuskatsaus, koska kaikesta päätellen sen tekemistä ei ole järkevä jättää kevääseen.

Turun normaalikoulun oppilaista reilu kolmannes on maahanmuuttajia. Suomi toisena kielenä -opetuksen sivuaineharjoitteluun pitäisikin löytyä tunteja varsin helposti. Työskentely teini-ikäisten maahanmuuttajalasten kanssa on varsin haastavaa ja antoisaa - joskus toki turhauttavaakin. Suhtautuminen naisiin ja opettajiin vaihtelee. Joillekin oppilaille koulu on ainoa paikka, jossa voi käyttäytyä "rennommin", jotkut oppilaat taas eivät osaa käyttäytyä muutoin kuin "rennosti". Syystä tai toisesta maahanmuuttajien kesken tuppaa syntymään myös enemmän "ihmissuhdeongelmia" (tappeluita) kuin muun väestön keskuudessa. Luokkatilanteessakin saa olla tarkkana, ettei vahingossa laita esim. vääriä ihmisiä vierekkäin istumaan. Jos suomen kielen taidot ovat vielä kovin puutteelliset, voi opetukseen keskittyminenkin olla vaikeaa, kun ei kertakaikkiaan ymmärrä mistä puhutaan.

Myös englanninopetuksessa maahanmuuttajat ovat mielenkiintoinen ryhmä. Suomessa englanninopetus on vielä pitkälti kaksikielistä ja kaikki oppikirjat ovat kaksikielisiä. Maahanmuuttajaoppilaan kanssa tämä tarkoittaa sitä, että käytännössä on opetettava kahta kieltä yhtä aikaa. Motivaation löytäminen opiskeluun voi olla vaikeaa, kun opetusta ei tahdo aina ymmärtää. Mietipä itse, miltä tuntuisi opetella vaikkapa ranskaa ruotsiksi... Vallitseva mielipide opettajien keskuudessa on edelleen, että vaikka opetus pyrkisi muutoin yksikielisyyteen, on kielioppi oppilaan kannalta paras opettaa suomeksi, "jotta käsitteellinen ajattelu helpottuisi". Tämä asettaa maahanmuuttajaoppilaan jonkin verran eriarvoiseen asemaan ja on muutenkin tarpeen kysyä, että kun vieraskielisen opetuksen osuus käsitteellisissä oppiaineissa (kuten matematiikassa) jatkuvasti lisääntyy ja tulokset ovat pääsääntöisesti hyvin rohkaisevia, niin onko vieraan kielen kielioppi kuitenkaan sellaista ainesta, joka olisi välttämätöntä opettaa oppilaan äidinkielellä? Puhumattakaan siitä, että monikulttuurisessa luokassa kieliopin opettaminen suomeksi voi tarkoittaa jopa sitä, että opetuskielenä käytetään vähemmistön äidinkieltä! Proseminaarissani tutustunkin kohdekieliseen kieliopin opettamiseen sekä vieraskielisen opetuksen teorian että käytännön toteutuksen näkökulmasta.